Esitä kysymyksiä kirjan aiheista!

Esitä kysymyksiä kirjan aiheista!

huhtikuu 13th, 2010 // 8:37 pm @ // 4 kysymystä & kommenttia

Tälle sivulle tulee toukokuussa mahdollisuus liittyä keskusteluun markkinoinnista sosiaalisessa mediassa. Keskustelun pohjana käytämme kirjan lukujen mukaan jaettuja aihepiirejä. Keskustelut toimivat siten, että teen pienen alustuksen aiheesta, esitän ehkä kysymyksen ja sen jälkeen alamme keskustelemaan. Voitte esittää kysymyksiä tai kommentoida asiaa oman kokemuksenne perusteella. Saa toki tuttavienkin kokemuksia kertoa, mikäli se edesauttaa keskustelun syntymistä ja kehittymistä.

Tällaisen kesustelumahdollisuuden avaamisen taustalla on kirjan lievä henkilökohtaisuuden puute ja siitä aiheutuvat rajoituksen tarpeellisen tiedon ja osaamisen välittämiseksi. Kirja toimii keskustelun pohjana, mutta siinä ei millään ole pystytty käsittelemään asiaa kaikista näkökulmista, mutta tällä se on mahdollista.


Category : Keskustelu

4 kysymystä & kommenttia → “Esitä kysymyksiä kirjan aiheista!”


  1. Eve Holopainen

    7 vuosia sitten

    Olen lueskellut kirjaasi. Kiitos monista hyvistä vinkeistä ja vihjeistä. Kirja herättää ajatuksia ja kysymyksiä.
    Kerrot faktan, jonka minäkin olen tiennyt, joka liittyy blogin sijaintiin.
    Blogi olisi hyvä olla omilla verkkosivuilla. Mutta miten se toteutetaan? Osaatko suositella jotain blogialaustaa, joka on helppo asentaa omille sivuille ja joka mahdollsitaisi kommentoinnin? Minulla oli alkuun omilla sivuilla ilmoitustaulutyylinen alusta, joka ei sallinut kommentointia. Siksi muutin blogini pois sivuiltani wordpress-alustalle.
    Samoin kirjoitat omille sivuille sijoitettavista työkalusita, joilla voi tehdä markkinatutkimusta tai järjestää äänestyksiä. Onko sinulla näihin antaa jotain ehdotuksia, millä ne totutetaan?
    -Eve
    http://www.ladywebbi.fi

    Vastaa

    • Teemu

      7 vuosia sitten

      Moi Eve.

      Kiva, kun kirja herättää miettimään, miten jonkin asian voi toteuttaa.

      Itse käytän verkkosivujen alustana lähes pelkästään WordPressiä. WP:stä on olemassa versio, joka toimii omalla sivustolla. Tämä wordpress.com on ns. hostattu palvelu, joka siis sijaitsee wordpress.com:ssa, ei omalla sivustolla. Omaan domainiin (siis verkkosivustoon) tarkoitettu WP löytyy osoitteesta wordpress.org asennusohjeineen tai kaikista webhotellia tarjoavista firmoista, joilla on Cpanel käytössä. Cpanel on palvelimen hallintaohjelma, jolla ylläpidetään oman palvelimen asetuksia yms.

      Kannattaa siis etsiä esimerkiksi ”cpanel webhotelli”, sillä löytää vaihtoehtoja. Nämä ovat yleensä aika edullisiakin. Itse käytän esimerkiksi NetFinn-nimistä palveluntarjoajaa.

      Kun sinulla on WordPress omalla sivustolla julkaisujärjestelmänä, voit lisätä sen toiminnallisuutta sadoilla ”plug-in”-palikoilla, joista löytyy myös nämä äänestys yms. toiminnot. Muille alustoillekin (Joomla, Drupal) on saatavilla vastaavia tai sitten voi etsiä netistä esim. ”poll script” tai ”tell-a-friend script” tai muuta vastaavaa ja löytää näin ilmaisia/maksullisia koodeja, joilla toteuttaa kyseiset lisätoiminnallisuudet.

      Vastaa

  2. Eve Holopainen

    7 vuosia sitten

    Kiitos Teemu!
    Tätä pitää tutkia. Ainakin noin äkkiä katsottuna webhotellissani on tuo tarvittava palvelu.

    Toinen asia, mistä mainitsit kirjassa ja josta minulla ei ole hajuakaan on power poin esityksen muuttaminen videon muotoon. Mistähän tästä löytyisi tietoa?

    Vastaa

Keskustele tästä aiheesta

Suosittelijat

"Teemu Korven kattava teos vastaa tehokkaasti kahteen oleelliseen kysymykseen sosiaalisesta mediasta: miten? ja miksi? Kirjan huolellinen ja huumorilla höystetty sisältö on asiantuntevaa sekä konkreettista ja on omiaan häivyttämään sosiaalisen median markkinoinnin ympärillä häilyvää epämääräisyyttä. Tämä edelläkävijäteos on tärkeä varsinkin pk-yrityksille markkinoinnin murroksessa."

Eero Leppänen Sosiaalisen median yrittäjä. www.rautasilta.com